referenssit
Asiakkaitamme
Asiakkaiden kommentit
"Snowroadsilla äänittäminen oli paras päätös bändiltämme.
Äänityksistä aina masterointiin keskityttiin laatuun, eikä liukuhihnamaiseen suorittamiseen 6/5"
Äänityksistä aina masterointiin keskityttiin laatuun, eikä liukuhihnamaiseen suorittamiseen 6/5"
“Snowroad Studios on studio, jossa olen äänittänyt kaikki tämän hetkiset kappaleeni. Olen saanut ihmisläheistä, sujuvaa ja ammattitaitoista palvelua jokaisen kappaleeni kohdalla.
Erityisesti pidän siitä, että itse voin muusikkona keskittyä pelkästään kappaleideni soittamiseen ja sovittamiseen, kun JP hoitaa loput.
Aion todellakin tulla käyttämään Snowroad Studiota tulevaisuudessakin.
Terveisin tyytyväinen taitelija.”
"Debyyttilevymme äänitys sujui paremmin kuin olisimme ikinä osanneet odottaa. Yhteistyö JP:n kanssa äänityksistä masterointiin oli saumatonta ja joustavaa. Vahva suositus!"
”JP:n kanssa on mukava ja helppo työskennellä. Ja työn jälki on todella hyvää! Hän todella kuuntelee miksattavaa biisiä ja tekee päätökset sen mukaan mikä biisiin sopii, kuitenkin myös kuuntelee artistin toiveita ja näkemyksiä.”
"Heti kättelyssä ensimmäiset miksaukset olivat odotusten yläpuolella. Toiveemme ja haaveemme otettiin vastaan ja koko prosessi oli mukava ja kivuton."
”Rautainen ammattilainen! Studiotyöskentely on selkeää ja ripeää laadusta tinkimättä. Studiolla on rento meininki ja kun soittajan tarpeet huomioidaan äänitystilanteessa, saadaan myös soittajasta irti se paras mahdollinen suoritus. Yhteinen visio myös miksaus-prosessissa löytyi helposti, joten kappaleen viimeistely toimi bändin näkökulmasta vaivattoman sulavasti ja saimme juuri sen lopputuloksen, mitä halusimmekin. Jatkamme yhteistyötä ehdottomasti!”